Gyda, -52 °C pakkasta, viisi päivää, 22 ”kokousta” 26.03.2013
Evankeliointimatka Venäjän ”maan ääriin” Jamalille Gydan kylään tehtiin sopivan talvisessa säässä. Olimme saaneet kesällä kutsun tulla vierailemaan paikalliseen sisäoppilaitokseen jossa nenetsilapset ja –nuoret asuvat koko talviajan. Matkustusvälineinä käytettiin autoa, junaa, lentokonetta, autoa ja helikopteria. Perillä odotti pakkassää joka vaihteli -39 °C - -52 °C välillä. Gyda sijaitsee Karan meren (Jäämeren) rannalla Uralin itäpuolella. Asukkaita kylässä on 3400 joista 90% nenetsejä.
Tulopäivänä saimme tietää että kyseisen koulun rehtori oli vaihtunut ja kutsujamme Stephan, paikkakunnalla vuoden ajan asunut Ukrainalainen lähetystyöntekijä, ei ollut vielä koskaan tavannut häntä. Kuin ihmeen kautta saimme kuitenkin hyvän tapaamisen rehtorin kanssa. Kerroin hänelle matkamme tarkoituksesta saada vierailla oppilaiden parissa ja kertoa heille kristillisistä arvoista ja elämän muutoksesta jonka Jumala voi antaa. Rehtori myöntyi tähän ja saimme vierailla viikonvaihteen aikana oppilaiden luona. Heidät järjestettiin 12-20 hengen ryhmiin joille saimme pitää kullekin n 45 minuutin ohjelman. Näin saimme tavoitettua yli 300 oppilasta aina 6 vuodesta 18 vuotiaisiin saakka. Mukana olivat myös aina ohjaaja tai opettaja jotka seurasivat tilaisuuttamme.
Olimme varautuneet pitämään tunnit eri ikäluokille erilaisilla ohjelmilla. Lauloimme ja laulatimme oppilaita sekä venäjän- että nenetsinkielellä, esitimme erilaisia lyhyitä draamoja jotka kuvasivat Jumalan antamaa pelastusta ja kerroimme omista kokemuksistamme ja valinnoistamme joita itse teimme nuorina. Nämä lapset ja nuoret ovat suuren arvotyhjyyden edessä. Vanha pakanuus ei enää ole niin hallitsevaa eikä heillä ei ole myöskään tietoa mistään muustakaan. Kertoessamme Jumalan todellisuudesta he olivat hyvin avoimia ja tarkkaavaisia. Jotkut tilaisuudet vanhemmille oppilaille olivat ilmapiiriltään lähes herätyskokousmaisia ja niissä rukoilimme myös yhdessä oppilaiden kanssa. Jumala tietää mitä sydämissä tapahtui. Jotkut oppilaat tulivat myös uudestaan kuulemaan vielä toiseenkin ryhmään.
Jaoimme myös sekä venäjän- että nenetsinkielistä hengellistä kirjallisuutta ja äänitteitä jotka sopivat kullekin ikäluokalle. Uusia testamentteja jaettiin 160 vanhemmille oppilaille.
Jumalan sanan kylvö tällaisessa paikassa oli Herran valmistama tilaisuus jonka saimme tehdä. Nenetsilapset jotka tulevat kouluun kuusivuotiaina puhuvat useimmiten vain nenetsiä. He ovat syntyneet ja kasvaneet tundralla ja ero vanhemmista tapahtuu seitsemäksi kahdeksaksi kuukaudeksi heti kouluun tultaessa. Heillä ei ole minkäänlaista käsitystä Jumalan rakkaudesta ja tiestä Jumalan yhteyteen. Heille saimme kertoa Jeesuksesta, lasten parhaasta ystävästä ja tiestä Jumalan luokse.
Menomatkalla Novyy Urengoissa saimme myös pitää kokouksen paikallisessa Baptistiseurakunnassa jonka pastori auttoi meitä kaikin tavoin matkallamme sekä mennessämme että tullessamme Gydasta. Myös Gydaan on syntynyt pieni kymmenen hengen ryhmä joka pitää säännöllisesti kokouksia paikkakunnalla.
Kiitos Jumalalle siitä että saamme olla mukana Hänen sanojensa täyttymisessä!
Jes 52:10 “Kaikki maan ääret saavat nähdä meidän Jumalamme autuuden!”
Juha Kotisaari, Pavel Pesonen, Tiina Kärkkäinen, Merja sekä Eija Riikola
Ajankohtaista
SUURI JEESUS
26.9. klo 18
Mika Särkkä
Tampereen
Helluntaiseurakunta
SUURI JEESUS
24.10. klo 18
Jani Lindroos
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
5.10. Viro, Lasnamäki
18.-22.10. Ukraina, Korosten
2.-3.11. Viro, Lasnamäki, Narva
28.12. Viro, Lasnamäki