Evankeliumi Latvian kouluihin 02.03.2013

Latvia 18.-21.2.2013
 
Evankeliumi Latvian kouluihin

Vuoden ensimmäiset kouluvierailut tehtiin huhtikuussa. Tällä kertaa kohderyhmänä olivat ainoastaan yläasteikäiset. Kari KK Korhonen ja Pavel Pesonen ja pitivät tilaisuukisia viidellä eri paikkakunnalla. Ladezera, Janmuizas, Lielpplatones, Tukums ja Baldones olivat nyt vuorossa kuullakseen evankeliumia Jumalan voimasta vapauttaa huumeiden ja rikollisuuden kierteestä. Tällainen mahdollisuus mennä kertomaan Latvian kouluissa oppilaille Jumalan todellisuudesta on Herran avaama ovi josta olemme saaneet astua sisään. Kylvetty Jumalan sana ja todistus Jeesuksesta kantaa aina iankaikkisen hedelmän siellä missä sitä levitetään. Rukoillaan jatkuvasti myös tämän työn puolesta että saamme viedä evankeliumin vapaasti Latvian nuorille nyt kun siihen on annettu mahdollisuus!

Juha     

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva