VERYMEDIA ISRAELISSA 16.02.2013

23.1.2013
Kohti Kuninkaan kaupunkia. Kaunis pakkaspäivä. Auto starttasi Tampereelta kello 10 mukanaan Juha Kotisaari, Lassi ja Tarja Jääskeläinen sekä Eija Riikola. Zanna Valler Helsingistä ehti kentälle ensimmäisenä. Turkkilainen lentoyhtiö hoiti hommat muuten hienosti, mutta hidasteli menomatkalla Eijan ja Zannan tarjoilussa. Astiat haettiin viimeisenä ja jälkiruoka jätettiin pois ym. Voisikohan syynä olla Eijan kaulassa komeileva suuri Daavidin tähti?
Miellyttävän päivälennon jälkeen Pyhä maa vastaanotti meidät ystävällisesti. Tila-auto Citroen oli kolhiintunut ja ilman ohjaustehostinta, mutta tilaa oli ruhtinaallisesti. Virkailija luuli Juhaa kreikkalaiseksi, mutta kuultuaan, että olimme suomalaisia, hän alkoi hehkuttaa Jari Litmasta. Opimme, että Ajax on juutalainen seura.
24.1.2013
Olimme sopineet tapaamisen Israel Roytmanin kanssa. Hän saapui yli tunnin myöhässä aina yhtä aurinkoisena ja antoi mielellään haastattelun. Zanna haastatteli ammattilaisen ottein ja Israel kertoi antautuneesti kokemuksistaan. Sen jälkeen menimme House of Prayer -rukoustalolle Öljymäen huipulle kuvailemaan ensimmäisiä otoksia Eijan lauluista.
Terassilla tapahtuneen kuvauksen aikana kolme naista rukoili ylistystornin ”Samuelin portissa” Suomen ja Baltian puolesta. Rukouksen hengessä oli rauhallista tehdä työtä. Juha puhui ensimmäisen tv-saarnansa Öljymäen korkeimmalla paikalla. Iltapäivällä söimme taas falafelit ja menimme Tv 7:lle tapaamaan Ants ja Moonika Seileriä.
Ants ja Moonika antoivat hyviä neuvoja juutalaisten kohtaamisesta. Moonika kertoi, että Israelissa on paljon prostituoituja ja hyväksikäytettyjä naisia, yksinhuoltajia ja taloudellisessa ahdingossa eläviä. He tarvitsevat sanomaa, että Jeesus toi takaisin naisen arvon ja että heillä on tulevaisuus ja toivo. Moonika kertoi hieman heidän vaiheistaan Israelissa oloaikana. Vaikka sinulla on kutsumus, olet edelleen ihminen, jonka tulee selviytyä omasta arjestaan ja pitää huolta itsestään ja perheestään. Moonika naureskeli, että heidän autonsa taitaa "hengellinen", koska se ei suostu toimimaan uskonnollismielisten alueella...
25.1.2013
Aamupalan ja rukouksen jälkeen suuntasimme Haifaan auringon hymyillessä kilpaa vihreiden peltojen ja ensimmäisten kesäkukkien kanssa. Löysimme pastori Leon Mazinin johtaman Haifan venäläisen seurakunnan. Kerroimme tulomme tarkoituksen ja hän oli kovasti kiinnostunut. Hän kertoi myös heidän mediatyöstään sekä esitteli heidän ohjelmasivujaan. He ovat tehneet puoli vuotta ohjelmia ja alkaneet lähettää niitä tämän vuoden alussa internetissä.
Illalla osallistuimme seurakunnan sapattiaterialle. Oli mielenkiintoista kuunnella ja katsella yhteisöllistä iltaa, jossa perheet nauttivat illallista yhdessä heprealaiseen tapaan ja kertoivat kokemuksiaan kuukauden aikana. Kuukauden synttärisankarit kukitettiin ja lapset esittivät omia ohjelmiaan. Juha toi terveisiä Suomesta ja Eija lauloi pari laulua venäjäksi saaden ihastuneen vastaanoton. Majoituimme lähistöllä sijaitsevaan Theodor-hotelliin, josta oli upeat näköalat yli Haifan kaupungin ja merelle.
26.1. 2013
Hotellin aamunavauksessa Juha kertoi savenvalajasta, joka valaa meistä jokaisesta uniikin astian erityistä käyttöä varten. Jos astia menee rikki, hän tekee meistä uudenlaisen astian. Hän tietää käyttötarkoituksen; me emme. Rukoillessamme tuli profetian sana: ”Minä tunnen teidät ja olen teitä muovannut. Huolimatta siitä, mikä vaihe teillä kullakin on, te olette olleet minulle uskollisia. Minä olen teitä auttava ja olen vierellänne joka hetki.”
Kuvailimme Haifan beachilla Eijan laulua. Rauhallisen ja tasaisen hiekkarannan löytämiseen kuluikin yllättävästi aikaa, mutta upea paikka löytyi, ja saimme äänitetyksi pari laulua. Meikkaajat ja kaikki kameraihmiset olivat töissä. Eija kulki sinisessä mekossa ja valkoista huivia heiluttaen vedenrajaa pitkin. Mitkä upeat värit! Sitten lähdimme Karmelille ja etsimme Elian uhripaikkaa, Mufrakaa, mutta sitä oli yllättävän vaikea löytää. Olimme jo luovuttamassa, kun yhtäkkiä olimmekin perillä. Mikä sopiva paikka kuvauksille! Kohde suljettaisiin puolen tunnin kuluttua ja ihmisiä oli hyvin vähän. Aurinko oli jo alhaalla ja valo oli sopiva. Kuvasimme Juhan puheen ja Eijan laulun mielestämme onnistuneesti. Illalla kyläilimme juutalaisen perheen luona. Vierailu oli monella tavalla erikoinen ja selvästi Jumalan ajoitus. Rukoilemme tämän perheen puolesta, että Herra saisi ilmestyä heidän asioissaan.
Yövyimme hotel Bergerissä. Halpa (25 €/yö) arabimiesten ylläpitämä hotelli. Isot huoneet, ei kovin siisti, mutta yöpaikaksi ihan riittävä. Aamupala oli ihan hyvä ja meitä kohdeltiin ystävällisesti.
27.1.2013
Shoppailimme Tiberiaassa aamupäivän ja kävimme tekemässä kuvauksia Autuuksien vuorella (Mount of Beautitude), jossa on kaunis kirkko ja puutarha. Eija lauloi kirkon pylväskäytävässä ja puutarhassa. Juha saarnasi puun juurella rannan tuntumassa. Kuvausten jälkeen lähdimme etsimään juutalaisen ystävämme taloa. Hän on muuttanut vaimonsa kanssa Etelä-Afrikasta Israeliin, asuu Golanin ylängöllä. Hänellä on talonsa yläkerrassa viihtyisä huoneisto, johon mahtuu 15 henkilöä. Ensi kerralla sinne! Ystävämme kertoi näystään ja toiminnastaan sekä evankeliumin kertomisesta juutalaisille. Vaikka heidän kaikki juhlansa yksityiskohtineen puhuvat Yeshuasta, he eivät tunnista Häntä. Esimerkiksi Yeshuan ylösnousemus kolmantena päivänä kertoo siitä, että hän ilmestyy kansalleen kolmannella vuosituhannella ja he ymmärtävät, kuka Messias on. Ehtoollisleipä on jaettu kolmeen osaan ja keskimmäinen niistä murretaan (Yeshua), ehtoollisliina piilotetaan ja lapset saavat sen löytämisestä palkinnon. Samalla tavalla Messiaan löytäminen on palkinto niille, jotka ymmärtävät, että hän on ylösnoussut. Halleluja, miten rikas Jumalan Sana onkaan!
28.1.2013
Aamupalan ja muutaman ostoksen jälkeen lähdimme kohti Haifaa tapaamaan jälleen Leon Mazinia. Hän esitteli meille seurakuntansa uuden toimintakeskuksen, johon tulee kokoustilan lisäksi muun muassa musiikkikoulu, liikuntatila, mediatila ja majoitustiloja. Projektia oli tekemässä eri maista tulleita miehiä, jotka saavat palkkaa 6-8 eur /tunti. Pastori ei ollut saanut hyvää lattian tekijää ja pyysi kovasti Lassia tulemaan tekemään sen. Lassi antoi käytännön neuvoja ja lupasi harkita asiaa. Pastori katsoi Juhan puheet ja opasti, mitä pitäisi muuttaa, jotta voisi saada juutalaiset kuuntelemaan sanomaa. Keskustelu oli hyvin hedelmällinen ja antoisa. Pastori ylisti Zannan tulkkaustaitoa ja ihmetteli miten Eijan näköinen tyttö toimii rakennussiivoojana. Hän lähetti meidät siunaten matkaan ja lupasi ottaa meidän ohjelmamme omaan nettiarkistoonsa omille sivuilleen. Hän tunsi. Kiitos Herralle tästä avautuneesta yhteistyötahosta.
Ajelimme hyvillä mielin Jerusalemiin ja majoituimme keskustassa sijaitsevaan hotel Toweriin, joka oli täysin remontoitu ja ihastuttavan moderni.
29.1.2013
Viimeinen päivä Jerusalemissa oli sateinen. Kuvasimme hieman Ben Yehudalla Eijaa ja puutarhahaudalla kuvasimme Juhan opetusta ja Eijan laulua. Kävimme myös haistelemassa Vanhan Kaupungin arabikorttelin tunnelmaa Damascus-portilla. Saapuessamme autolle tuulilasissa odotti sakkolappu. Vierailimme German Colonyn Es Sense -kaupassa ja ruokailimme Antsin ja Moonikan kanssa läheisessä Focacca-baarissa. Paikka oli melko uusi ja ihastuttavan siisti.
Illalla saimme tuhdin koulutuspaketin Antsilta hotellissa. Hän katsoi viikon kuvausmateriaalit ja antoi rehellistä palautetta. Totesimme, että paljon on vielä korjattavaa, mutta materiaalissa on myös käyttökelpoista. Hän oli tyytyväinen nähdessään aiemmin tekemiämme videoita. Illan päätteeksi rukoilimme kaikki yhdessä ja koimme voimallista Pyhän Hengen läsnäoloa. Totesimme, että Herra on nähnyt jo kaiken etukäteen ja on laittamassa palasia paikalleen. Olemme niin pieniä ja osaamattomia, mutta haluamme antaa Herralta saamamme talentit käyttöön ja kehitettäväksi. Ants lupasi toistaiseksi olla neuvonantajana.
30.1.2013
Lähtö hotellista kello 6. Aamupalat jäivät syömättä, mutta nautimme sen Tel Avivin lentokentällä. Eijan ja Zannan laukut avattiin ja heitä kuulusteltiin sekä Tel Avivissa että Istanbulissa, mutta muuten tulomatka sujui hyvin. Istanbulissa ihmettelimme pyhiinvaeltajien paljoutta ja heidän vaatetustaan. Miehillä oli pyyhkeitä ja kylpytakkeja, naiset olivat hyvin peittävissä asusteissa; joiltakin näkyi vain silmät…
Helsingissä oli aikamoinen lumimyrsky, jonka vuoksi alastulo kesti lähes tunnin. Iso kone yritti ensin laskua, mutta joutui ottamaan lisää korkeutta ja odottamaan laskeutumislupaa. Ajokeli Helsingistä Tampereelle oli aika hankala, mutta saavuimme onnellisesti perille klo 23 maissa.
Takana historiallinen, mielenkiintoinen ja opettavainen matka. Haluamme kertoa hyvää Jumalasta ja hänen maastaan Hänen omalle kansalleen. Tarvitsemme sinua, Herra, ja kiitämme, että olet katsonut meidät arvollisiksi tähän projektiin!
Tarja


Ajankohtaista
SUURI JEESUS
15.2. klo 17
Juha Kotisaari
Katja Lindeman
Lempäälän
Helluntaiseurakunta
----------------------
SUURI JEESUS
24.3. klo 18
Mika Särkkä
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
7.-9.2. Latvia, vankilat
1.3. Viro, Lasnamäki
21.-23.3. Viro, Narva
12.4. Viro, Lasnamäki
3.5. Viro, Lasnamäki