Lasnamäellä ja Maardussa 11.03.2012
Lasnamäen kokousta varten teimme jo Suomessa valmiiksi ruokapussit joita jaettiin nyt sata kappaletta tarvitseville. Kokous oli myös varsin paljon oman väen varassa sillä koko lauluryhmä oli koottu vain tätä kokousta varten. Adrus Lukas säesti flyygelillä ja Jari Tuominen kitaralla, Eija Riikola, Merja sekä Zanna Valler lauloivat Igor Vallerin ja Gennadi Bergetin vahvistamina. Näin kaikki toimi hienosti venäjänkielellä. Igor puhui kokouksen alussa ja Eija lauloi ja todisti uskoontulostaan. Minä saarnasin lopuksi evankeliumia. Ainakin parikymmentä ihmistä nousi jälleen seisomaan kun pyysin ihmisiä vastaanottamaan Jeesuksen pelastajaksi. Ensikertalaisia näissä tilaisuuksissa käy jatkuvasti kaksi-kolmekymmentä henkeä. Heille jaetaan aina myös hengellistä kirjallisuutta ja kutsutaan myös viikoittaisiin kokouksiimme Lasnamäelle.
Lauantai-iltana ja sunnuntaipäivällä pidimme myös Maardussa seurakunnalle kokoukset. Seurakunta oli viikkoa aiemmin kastanut kolme uutta uskoontullutta jotka halusivat myös liittyä seurakuntaan. Vielä nuori ja pieni seurakuntaa kasvaa jäsenmäärältään pikkuhiljaa. Se on merkki elämästä jonka Jumala on antanut tähän pieneen joukkoon. Oli myös mahtava huomata kuinka Pyhä Henki eri henkilöiden kautta antoi rohkaisua, kehoitusta ja opetusta omillensa. Seurakunta on Herran omaisuutta ja Hän itse toteuttaa sanansa - ”Minä rakennan seurakuntani ja tuonelan portit eivät sitä voita!”
Juha
Ajankohtaista
SUURI JEESUS
26.9. klo 18
Mika Särkkä
Tampereen
Helluntaiseurakunta
SUURI JEESUS
24.10. klo 18
Jani Lindroos
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
5.10. Viro, Lasnamäki
18.-22.10. Ukraina, Korosten
2.-3.11. Viro, Lasnamäki, Narva
28.12. Viro, Lasnamäki