Tällä kertaa ”nelikkomme” eli Eero ja Merja, Eija Riikolan ja Zanna Vallerin matka Venäjälle alkoi jo perjantaina iltapäivällä. Matkustimme lähemmäksi itärajaa ja yövyimme Taipalsaaressa mökillä, ettei koko pitkä ajomatka olisi fyysisesti niin raskas. 

Rajalle saavuimme varhain lauantaiaamuna täynnä odotuksia ja jännitystä passit kertaviisumeineen kädessä. Suomen rajalla jonoa oli vain Suomen suuntaan, mutta toisinpäin ei ollut niin - Venäjän rajalla tullin ja passitarkastuksen jonossa oli noin 15 autoa. Me emme olleet varmoja, olivatko kaikki tarvittavat paperit täytettyinä ja niinpä, kun jonotimme, kävi ilmi, että autolle tarvittiin kaksi tullilappua vain kuskin nimelle ja lisäksi vielä jokaisella henkilölle oma maahansaapumislomake täytettynä. Kiireellä jonossa seisten täytimme niitä lappuja, kun yllättäen huomasimme, että jonossa oli lähetystyöntekijöiden tiimi, joka oli menossa Viipuriin. Heidän avullaan saimme lomakkeet täytettyä oikein. Rajan ylitykseen kului 1,5 tuntia.

Sitten alkoi ajohaaste. Kaikki me tiedämme, että Venäjän ajotyyli on oikein rallikuskien tyyli - siis melkein kaikki ajavat niin. Toisin sanoen koko matkan ajan täytyi pitää silmät kunnolla auki.  Pietarin lähistöllä oli vaarallinen tilanne. Keskelle moottoritietä oli sammunut vanha auto ja sen sisällä istui kolme ihmistä. Meidän automme onnistui välttämään törmäyksen, mutta perässämme ajava auto kolaroi. Onneksi ei tapahtunut mitään ihmisille, mutta autot...

Iltapäivällä, Suomen aikaa kolmen aikoihin, saavuimme kylään nimeltä Uljanovka. Aikaeroa oli kaksi tuntia. Uljanovka on pieni asuinkylä Pietarin lähellä. Seurakunta, mihin olimme kutsuttuja on rautatieaseman lähellä sijaitseva vanha talo, jonka seurakunta on saanut lahjaksi  kuntoutuskeskukselta. Talon ulkosivu on hajoamispisteessä, mutta kokoussali oli uudistettu. Talon toisessa kerroksessa on huoneita, missä tällä hetkellä asuu kuntoutuskeskuksen asiakkaita. Siellä oli myös meille tarkoitettu huone. Yhdessä huoneessa oli yksi kerrossänky sekä yksi yhden hengen sänky. Sivuseikkana tähän vielä pitää sanoa, että huone oli viileä, kun saavuimme sinne, talossa ei ole peseytymismahdollisuuksia ja wc:n hanasta tuli vain jääkylmää pohjavettä. Kaiken lisäksi yöllä katkaistiin sähköt. Ottaen huomioon nämä haasteet, ryhmästämme kukaan ei valittanut eikä kukaan sairastunut. Näin on, kun Herra lähettää ja voitelee työhön!

Meistä pidettiin hyvää huolta. Heti, kun olimme saapuneet, meille tarjottiin ruoka ja se oli HYVÄÄ! Ammattikokki valmisti meille ruuat joka päivä.

Ensimmäinen naisille tarkoitettu kokous oli sovittu lauantaiksi klo 18.00 paikallista aikaa. Paikalla oli noin 35 naista. Sinne saapui myös niitä, jotka eri syistä eivät yleensä seurakunnan kokouksessa käy. Seurakunnan naiset lauloivat meille ja me lauloimme heille. Yhdessä ylistimme Herraa! Sanoma, joka oli tullut Merjan sydämelle jo alkuviikosta, oli ”Viisaus meidän arkielämässämme Herran kanssa”. Myöhemmin rukousjonossa olevilta kuulimme, että tämä sana oli juuri heille. Kiitos Herralle! Esirukouspyyntöjä oli niin erilaisiin ja monimutkaisiin tilanteisiin ihmisten elämissä, että ilman Jumalan Hengen apua emme  olisi osanneet mitenkään auttaa. 

Sunnuntaina aamukokouksessa meillä oli mahdollisuus esitellä tämän yhdistyksen työtä ja henkilöitä, jotka ovat työssä mukana. Sana, minkä Jumala laski Merjan sydämelle, oli ”Täyttyä Pyhällä Hengellä”. Kokouksen loputtua saimme rukoilla ihmisten puolesta.

Tämän seurakunnan pastorin ja hänen perheensä tapasimme jo lauantaina heti saavuttuamme paikalle. Tämä nuori mies on pelastunut huumeiden kynsistä 11 vuotta sitten. Jo seitsemän vuotta hän on johtanut tätä seurakuntaa ja sen lisäksi toimii työkseen putkimiehenä. Sunnuntaina lounaan jälkeen sovimme, että jos Herran tahto on , niin ensi kerralla vierailemme naisten kuntoutuskeskuksessa. 

Rukoillaan yhdessä, että Herran tahto tapahtuisi! Maailmassa on monta paikkaa, missä on suuri tarve, mutta mikä on meidän paikkamme? Sitä rukoillaan, eikö?

Siunaten VEry-naiset ja Eero