Matka Ukrainan Korosteniin tapahtui lentämällä Varsovaan ja sieltä 12-14 tuntia läpi yön bussissa istuen ja “nukkuen”. Olimme viiden vuoden tauon jälkeen Sanna Vallerin kanssa menossa tapaamaan Korostenin veljiä ja sisaria Ukrainaan. Näimme ja kuulimme mitä on tapahtunut kaupungissa ja seurakunnassa. 

Tulopäivän iltana pidimme seurakunnan vastuunkantajille, noin 25:lle hengelle kokouksen, jossa Herran Henki jo vahvasti vaikutti. Seuraavana päivänä pidimme seurakunnalle päiväkokouksen. Sanoin, että en tullut puhumaan sodasta enkä politiikasta vaan ainoastaan Jeesuksesta ja jo se rohkaisi kuulijoita. Saarnan jälkeen seuraava rukouspalvelu kesti pitkään, kun noin puolet kokousväestä tuli rukouspalveluun. 

Saimme kuulla sodan alkuvaiheista ja mitä se oli vaikuttanut seurakuntaan. Osa jäsenistä oli lähtenyt pois maasta ja heidän tilalleen oli tullut väkeä Ukrainan itäisistä osista lisää. Alussa jatkuvat pommihälytykset sulkivat heti kauppojen ym paikkojen ovet ja ihmiset suojautuivat pommisuojiin, mutta nykyisellään vain “suurempiin” reagoidaan näin. Pastori Mikhael kertoi, kuinka kerran heidän kerrostalonsa pommisuojan viereen oli tullut ammus. Juuri sillä kertaa hän oli kokenut, ettei sinne silloin pitänyt mennä mennä, vaikka olivat jo menossa. Pari kuukautta ennen sotaa pastori Mikhael oli sanonut tietämättä mitään tulevasta, että “me emme tiedä, kuinka seurakunnan olisi palveltava sodan aikana”. Nyt he olivat oppineet sitä. He ruokkivat köyhiä ja järjestivät kuljetuksia rajalle sotaa pakoon lähteville. He palvelivat niin uskovia kuin kaikkia muitakin. Hän sanoi rukoilevansa jatkuvasti, että osaisi toimia oikein.

Molempina öinä oli hälytykset ja välillä päivälläkin ja paikalliset kertoivat, että yöllä olivat seuranneet ammusten kulkua. Nuoria miehiä “rekrytoidaan” asepalvelukseen kaduilla. Eli armeijan ja poliisin yksiköt pysäyttelevät miehiä ja heidän on sen jälkeen ilmoittauduttava viranomaisille mahdolliseen asepalvelukseen astumiseksi.

Suurempien pommitusten jälkiä näkyy joissain paikoissa ja varsinkin Kiovaan vievän tien varrella sekä tuhottuja panssarivaunuja ym. Korosten oli sodan alkupäivinä ensimmäisten hyökkäysten kohde strategisen sijaintinsa takia. 

Pidimme pitkiä keskusteluja pastori Mikaelin kanssa ja koimme molemmat, että tämä ei jäänyt viimeiseksi kerraksi vaan pyrimme tulevana vuonna järjestämään uuden tapahtuman. 

Kengät. - Sunnuntain päiväkokouksen jälkeen eräs seurakunnan veli halusi välttämättä ottaa minut mukaansa “jonnekin”. Tämä jonnekin osoittautui kenkämyymäläksi ja siellä hän sanoi “valitse mitkä haluat.” Olin aika hämmentynyt, kun omat Ecco -kenkäni olivat hyvin palvelleet ja hyvässä kunnosssa, mutta ajattelin, että jos veli näin haluaa siunata minua niin olkoon niin.

Vietimme sunnuntai-illan pari tuntia kävellen Korostenin isolla puistoalueella. Seuraavana aamuna, kun laitoin vanhoja kenkiä jalkaani, huomasin, että toisen kengän korko oli repeytymässä irti ja sen koron keskellä suuri lasinsirpale oli kaivautumassa kohti kantapäätäni. Hetken aikaa mietin mitäs nyt pitäisi tehdä ennen kuin aloin muistaa, että onhan minulla kengät - uudet kengät. Jumalan huolenpito Jumalan ihmisten kautta ja vahvistus siitä, että oikealla tiellä kuljetaan… 

Vielä - Jeesus ehti jo kuolla ja rikki polkea käärmeen pään - meidän puolestamme!