Ritan ihme 11.09.2024

Viro, Tallinna 7.9.2024
 
Ritan ihme

Edelliskerran Lasanmäen kokouksessa parantunut Rita kertoi nyt ihmeestään tarkemmin. Hän oli ollut kesäkuun alussa polvileikkauksessa jossa oli “vaihdettu kaikki”. Leikkauksen jälkeen hän joutui käyttämään kaksia kainalosauvoja koko ajan ja kivut jalassa estivät hänen liikkumistaan pois kotoa. Vaikka hän asui lähellä kokouspaikkaa hän ei pystynyt kipujen tähden tulemaan paikalle mutta kehotti muita ihmisiä lähtemään kokoukseen. Hän sanoi: “kehoitin neljääkymmentä ihmistä mutta vain yksi lähti.”


Tähänkään kokoukseen hän ei ollut itse lähdössä kipujen takia mutta joku sanoi hänelle että sinunhan sinne pitää mennä. Koko kokouksen ajan hän istui vaikeasti salin perällä ja joutui vähän väliä nousemaan jaloittelemaan kipujen tähden. Saarnatessani kerroin esimerkin eräästä Virossa Kohtlajärvellä reumaa sairastaneesta miehestä jonka jalka oli parantunut kokouksessa ja siitä rohkaistuneena hän tuli esille rukouspalveluun. Kun kädet laitettiin hänen päällensä hän tunsi Jumalan voiman tulleen koko hänen olemukseensa ja kipujen lähtevän pois. Nyt kuukausi sen jälkeen hän sanoi että kivut jäivät siihen. 


Olemme tietoisesti alkaneet kokouksissa ylläpitää totuutta Jeesuksen halusta parantaa ihmisiä. Näin myös Ritan kohdalla tapahtui. Kun kerromme Jumalan teoista myös muut rohkaistuvat tulemaan Herran luo. Uskon että jatkossa Ritan halukkuus kutsua muita ihmisiä kokouksiin vain kasvaa…