Kaksi tehokasta päivää 31.03.2012
Matkalla Narvaan pysähdyimme ensin viemään avustustavaraa Sillamäen seurakuntaan. Jätimme heille mm. paljon jauhoja, ryynejä, ruokaa ja vaatteita. Meillä oli myös iso matkalaukullinen silkkikankaita ja siitä pastori oli erityisen iloinen, koska juuri nyt oli seurakunnassa aloitettu lasten työtä varten valmistamaan nukkeja ja nukenvaatteita. Siihen tarvittiin kankaita! Sillamäen seurakunta jakaa myös säännöllisesti ruokaa ja vaatteita pienissä kylissä, joissa on paljon työttömiä. Narvan seurakuntaan veimme ruokaa ja vaippoja (aikuisille tarkoitettuja).
Narvassa oli järjestetty naisten evankelioimiskokous, johon osallistui 130 naista! Yleensä naisille tarkoitettuihin kokouksiin saapuu noin 30 - 50 naista. Kokoukseen tuli myös naisia, jotka eivät tällä hetkellä käy missään seurakunnassa. Kokouksen alussa 1,5 tunnin ajan kuului yläsalissa musiikkia, laulua ja Jumalan sanaa. Jatkoimme alakerran kahvilasalissa, mihin naisille oli katettu pitkä pöytä. Kuulimme todistuksia Jumalan ihmeistä, lauloimme yhdessä ylistyslauluja ja jopa karkeloimme Herran edessä siitä ilosta, että hän on meidän Herramme! Seurakunnan nuoret olivat rukoilleet tämän kokouksen puolesta jo pitkään, he myös auttoivat kattamaan pöydät valmiiksi ja siivoamaan kokouksen jälkeen. Myöhemmin illalla tapasimme pastorin vaimon ja keskustelimme hänen kanssaan tulevista tapahtumista.
Sunnuntaiaamuna meillä oli mahdollisuus vierailla Kaita Tie -seurakunnassa Narvassa ja tavata pastori Dmitri Andrejev, joka johtaa myös Iisakun kuntoutuskeskusta. Seurakunnan aamukokouksessa oli paikalla myös Iisakun miehiä ja miten muuttuneita he ovat verrattuna siihen, kun tapasimme heidät ensimmäisen kerran. Heidän kasvonsa olivat puhtaammat, sanoisinko kirkkaammat. Niin käy AINA, kun Herran saa koskettaa omiaan parantavalla voimalla! Kokouksen alussa pastori yllättäen keskeytti oman puheensa ja kääntyi meidän puoleemme. Kaikki ne hänen sydämelliset kiitossanansa kuuluvat kaikille, jotka osallistuvat tähän työhön. Koko seurakunta yhtyi rukoukseen työmme puolesta ja lisäksi rukoiltiin myös perheenjäsenten puolesta. Se oli koskettavaa ja odottamatonta! Kiitos nousee sydämestä Herralle hänen rakkaudestaan!
Merja nousi sen jälkeen puhumaan aiheesta ”Jumalan työ meidän elämässämme”, Jumala sallii meille tilanteita ja asioita, joiden kautta hän voi meille puhua.
Matka takaisin sujui ilman yllätyksiä. Kiitos esirukouksista!
Kiitos Herralle Hänen rakkaudestaan!
Zanna
Ajankohtaista
SUURI JEESUS
15.2. klo 17
Juha Kotisaari
Katja Lindeman
Lempäälän
Helluntaiseurakunta
----------------------
SUURI JEESUS
24.3. klo 18
Mika Särkkä
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
7.-9.2. Latvia, vankilat
1.3. Viro, Lasnamäki
21.-23.3. Viro, Narva
12.4. Viro, Lasnamäki
3.5. Viro, Lasnamäki