HERRA PELASTAA 06.03.2024

Kolmas kokous Tallinnan Lasnamäellä kokosi jälleen enemmän kuulijoita paikalle kuin kaksi ensimmäistä. Paikalla oli jo kolmekymmentäviisi ”ulkopuolista”, eli ei seurakuntaan kuuluvaa henkilöä. Kokous oli monipuolinen useiden puheenvuorojen ja laulujen kanssa. Jari Tuominen käytti myös rohkaisevan puheenvuoron kertoen uskoontulostaan ja Jeesuksen voimasta. Minä puhuin Betesdan lammikon ihmeestä jossa Jeesus paransi halvaantuneen miehen. Kerroin myös Kauniin Portin ihmeestä jossa Pietari Jeesuksen nimessä nosti halvaantuneen kävelemään sekä Paavalista joka evankeliumia julistaessaan sanoi halvaantuneelle miehelle ”nouse pystyyn jaloillesi”. Sama Jeesus toi kaikille terveyden ja on sama myös meidän kanssamme. Kokouksen lopussa kuusi ihmistä nosti kätensä ylös merkiksi siitä että haluavat antaa elämänsä Herralle! Kiitos Jumalan!
Vaikka emme ole enää jakaneet ruokakasseja kokouksen jälkeen, niin kokousten väkimäärä on kasvanut aina edellisestä. Saakoon näin olla jatkossakin ja ennenkaikkea saakoon Jumalan Henki laskeutua kokouksiin niin että todistus elävästä ylösnousseesta Jeesuksesta tulee epäämättömien ihmeiden kautta kaikille ilmeiseksi ja Jumala saakoon kunnian!
Matkalla Juha ja Jari
Ajankohtaista
SUURI JEESUS
27.3. klo 18
Mika Särkkä
Praise More
Tampereen
Helluntaiseurakunta
-----------
SUURI JEESUS
24.4. klo 18
Kyösti Nyman
Jarkko & Maiju
Tampereen
Helluntaiseurakunta
----------
SUURI JEESUS
PÄIVÄ
Helatorstai 29.5
klo 13 Hengen virta.
Juha Kotisaari
klo 17 Suuri Jeesus
Arto Boa
Tampereen
Helluntaiseurakunta
Tulevia lähetysmatkoja
21.-23.3. Viro, Narva
12.4. Viro, Lasnamäki
3.5. Viro, Lasnamäki
7.6. Viro, Lasnamäki