Jumalan hyvyyttä Lasnamäellä 28.11.2017

Viro, Lasnamäki 10.-11.11.2017
 
Jumalan hyvyyttä Lasnamäellä

Marraskuun kokoukseen Lasnamäelle saapui 170 ihmistä, näistä “omaa väkeä” oli noin 20, eli minun ja Harrin lisäksi Pääskulan seurakunnan musiikkivoimat sekä pastori Pavel ja Slava Ukrainasta ja Igor Suomesta.


Kokouksessa Pavel kertoi entisestä elämästään ja huonosta isänä olemisestaan ennen uskoontuloaan ja siitä kuinka Jeesus muutti hänen elämänsä. Ilmapiiri kokouksessa oli tarkkaavainen ja rauhallinen ja evankeliumin saarnaamisen jälkeen useita käsiä nousi ylös merkiksi siitä että ihmiset halusivat lähteä seuraamaan Herraa. 


Kaksi ihmistä jäi erityisesti mieleeni kokouksesta. Ensimmäinen oli nainen jonka hampaat olivat aiemmin parantuneet rukouksen kautta ja nyt hän tuli jälleen pyytämään esirukousta muiden vaivojensa tähden. Tämä oli jo toinen kerta kun hän toi esiin hampaidensa parantumisen. Niinpä aloin jo pikkuhiljaa itsekin uskoa niin tapahtuneen! Näillä iäkkäillä ihmisillä ei monellakaan ole varoja tai mahdollisuuksia saada apua vaivoihinsa ja niin he tulevat etsimään sitä Jumalalta, joka on “orpojen Isä ja leskien puolustaja”! Kiitos Herralle hänen hyvyydestään!


Toinen henkilö oli vielä paljon iäkkäämpi pienikokoinen nainen, joka lähes aina tulee pyytämään esirukousta asioidensa tähden. Nyt hän seisoi kärsivällisesti odottaen kunnes kaikki muut olivat lähteneet rukouspalvelusta ja menneet hakemaan ruokapussia autolta. Kysyessäni mikä on hänen asiansa niin hän sanoi: “Haluan vain siunata teitä ja kiittää että tulette tänne!” - Ulkona auton luona Harri oli jo jakanut kaikki muut ruokapussit ja vain yksi oli enää jäljellä. Ulos tultuaan ja nähdessään tämän mummun Harri vei sen hänelle, sen pussin jonka Herra oli säästänyt häntä varten! 


Juha 



Somistekuva