Vankilakierros 13.12.2016

25.-27.11.2016
 
Vankilakierros

Marraskuun vankilakieroksella Latviassa kävimme kolmessa vankilassa joista yksi Jelgavassa ja kaksi Riikassa. 


Lauantaina Jelgavassa ensimmäinen tilaisuus oli normaalivangeille, joita paikalle tuli kolmisenkymmentä miestä. Tämä on sama vankila jossa myös Pavel oli aikanaan vankina ja jossa häntä myös ammuttiin erään välikohtauksen aikana. Näistä tapahtumista kerrotaan Pavelin elämästä kertovassa kirjasessa “Pavel Latvialainen”. Saimme aikaa 50 minuuttia lauluille ja todistuksille ja sen jälkeen kysyimme moniko tahtoo vastaanottaa Jeesuksen elämäänsä. Kolme kättä nousi ylös sen merkiksi!


Toiseen tilaisuuteen tulivat elinkautisvangit joille saimme pitää puolentunnin tilaisuuden. Mukana oli useita ensikertalaisia meille. 


Tämän jälkeen vaihdoimme vankilaa ja ajoimme Riikaan Brasan vankilaan. Pieneen kappeliin kokoontui 25 miestä ja heistä seitsemän ensikertalaista. Jälleen todistusten, laulujen ja saarnan jälkeen viisi-kuusi miestä halusi tunnustaa Jeesuksen Herraksensa. 


Sunnuntaina Riikan keskusvankilassa miehiä tuli paikalle 22 ja heistä oli seitsemän uutta miestä meille. Koska missiomme on ennenkaikkea julistaa evankeliumin ydinsanomaa siitä, kuinka voi tulla uskoon ja vastaanottaa Jeesuksen pelastajakseen, niin olemme aina kiitolliset siitä että tulee uusia kuulijoita. “Usko tulee siis kuulemisesta ja kuuleminen Kristuksen sanan kautta” sanoo Raamattu ja niin tapahtui nytkin. Tilaisuuden lopussa, lyhyen empimisen jälkeen, ensin yksi käsi nousi ylös merkiksi siitä miehen puolesta saa rukoilla ja sitten nousi toinen ja sitten kolmas ja aina seitsemään saakka. Tämä on se mitä toivomme ja rukoilemme. Sitä, että saamme rukoilla pelastusta etsivien kanssa ja siunata heitä Jeesuksen yhteyteen. Paikalliset vankilapastorit auttavat näitä miehiä sitten eteenpäin.


Kokouksen jälkeen alkoi paluumatka ja ajo kohti Viroa ja Tallinnaa jonka satamasta lähdimme illalla kohti Suomea. 


Juha, Vihtori, Pavel, Eija, Merja

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva