Ristin sanomaa Latvian kouluihin 30.05.2016

Latvia, 16.-20.5.2016
 
Ristin sanomaa Latvian kouluihin

Vuoden kolmas kouluviikko Latviassa sisälsi kahdeksan koulua ja 550 oppilasta ja opettajaa. Mukana oli peruskouluja, erityiskouluja, sisäoppilaitos ja päiväkoti. Kaksi koulua perui tilaisuutemme samana päivänä kun tulimme Latviaan päällekäisten tapahtumien tähden, mutta saimme pitää mahtavat tunnit jälleen Latvian lapsille ja nuorille. 


Nyt mukana olivat Jukan ja Merjan lisäksi Matti Karvinen, Vammalan Helluntaiseurakunnan pastori, joka halusi tutustua Latvian koulutyöhön ja Hannele joka on jo usein ollut mukana kouluissa. Koko tiiminä antauduimme tilaisuuksiin täysin voimin ja rukoilimme että Jumala saisi koskettaa kuulijoiden sydämiä.


Tilaisuuksien teemana oli rohkeus ja se koostui Jukan puheenvuoroista ”taikatemppuineen”, lauluista, ”syntituoli” draamasta ja näytelmästä ”Daniel leijonien luolassa”. On ihmeellistä nähdä kuinka samanlainen ohjelma toimii erittäin hyvin, sekä pienten lasten ja myös nuorten kohdalla. Erityslasten koulussa meille kerrottiin ennen tilaisuutta, etteivät nuoret jaksa seurata kuin korkeintaan puoli tuntia ohjelmaa ja että he ovat muutenkin levottomia. Mutta jälleen kerran näimme, ettei tilaisuudessa ollut minkäänlaista häiriötä, eikä myöskään kenelläkään kiirettä minnekään, vaikka ohjelma kesti normaalin ajan. Päinvastoin, näissä kouluissa sanoma rakastavasta Jumalasta hiljentää aina kuulijakunnan ja se aivankuin uppoaa nälkäisiin ja janoisiin sydämiin. 


Tilaisuuksien lopussa esittelin aina Suomen lipun. Kerroin lipussa olevasta rististä ja siitä kuinka se muistuttaa meitä Jumalan rakkaudesta meitä kohtaan antaessaan Jeesuksen kuolla edestämme. Muistutin myös lapsia ja nuoria Latvian kansallislaulusta, jossa rukoillen pyydetään Jumalan siunausta Latvialle ja sen pojille ja tyttärille. Lopuksi aina laulatimme tuon laulun. On koskettavaa nähdä kuinka vakavasti lapset ja nuoret laulavat tuon laulun ja ehkä havahtuvat sen sanomaan uudella tavalla. Saakoon Jumalan Henki synnyttää heissä uskon todelliseen auttajaan ja vapahtajaan! 


Juha



Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva