Lasnamäki huhtikuuu 08.05.2015

Viro, Tallinna 10.-11.4.2015
 
Lasnamäki huhtikuuu

Huhtikuussa pidettiin kokous Lasnamäellä kulttuuritalo Lindakivessä. Matkalla olivat Vihtori, Eija, Harri ja Katja. Kukin palvelimme omalla tavallamme ja lahjallamme Elon Herraa ja ihmisiä joiden täytyy kuulla evankeliumia, joka saa aikaan muutoksen! Saliin kerääntyi vanhempia naisia ja miehiä kaikkiaan n.130 ja ilmapiiri oli hyvin rauhallinen ja lämmin.


Tilaisuuden aluksi Eija ja Vihtori lauloivat pari laulua ja sen jälkeen kerroin, että Juha ja Merja olivat samaan aikaan käymässä Israelissa Jerusalemissa, Jeesuksen synnyin maassa ja kaupungissa jossa Jeesus kuoli ristillä ja kolmantena päivänä ylösnousi kuolleista. Jotenkin selventyi sekin

kun kerroin, että kaikki on vain niin totta mitä raamatussa kerrotaan ja mistä me käydään todistamassa heille. Otin johtaakseni kokousta ja alkusanoiksi halusin herätellä heitä ajatukseen ja todellisuuteen "Missä herään jos tänään nukun pois jostain syystä? Jaoin sanan pohjalta uudesta taivaasta ja uudesta maasta, uudesta Jerusalemista jossa ei ole enää kyyneleitä eikä tuskaa ja myös kerroin toisesta puolesta tulisesta järvestä, ikuisesta tuomiosta jossa on ikuinen rangaistus. Olin kolme vuotta sitten saanut itse ilmestyksen kautta näyn taivaasta ja myöhemmin helvetistä. Jaoin nämä kokemukset lisänä ja lopuksi rohkaisin heitä, että Jeesus on täydellinen rakkaus ja hän karkoittaa pelon ja kun uskomme Häneen ei ole rangaistusta!


Eija lauloi pari laulua jonka jälkeen Harri todisti koskettavasti lapsuudestaan ja uskoontulostaan. Hän kertoi kuinka hänet oli hyljätty lapsena ja kuinka Jumala antoi ja täytti sen rakkauden vajeen ja kaipuun joka hänellä oli sisimmässään.


Vihtori aloitti puheensa hyvinkin ajankohtaisella asialla kuin politiikalla ja Suomessa käynnissä olevilla vaaleilla. Sitten hän kertoi raamatusta Bartimeuksesta kuinka hän huusi Jeesuksen puoleen ja  Jeesus paransi hänet! Kehotti ihmisiä jos heilläkin on jotain mikä aiheuttaa sokeutta niin Herra voi hänetkin parantaa ja vapauttaa. Vihtorikin kertoi uskoontulostaan ja kuinka Jeesus on puuttunut lähipiirissäkin asioihin. Lopussa oli alttarikutsu ja moni nosti kätensä merkiksi halusta seurata Jeesusta ja moni olikin jo tullut uskoon aiemmin ja iloisesti rukoilivat ja ylistivät Herraa!


Ajattelin sydämessäni ja iloitsin, että työ on Herran mitä ihmisten sydämessä tapahtuu. Jaoimme vielä ruokakasseja ja kaikki olivat tyytyväisiä.


Ajatusten puhuttelussa -Katja Lindeman

Somistekuva

Somistekuva