"Latvia tarvitsee tätä" 11.02.2015

Latvia, Jelgava, 27.-29.1.2015
 

Latvian Helluntaiseurakuntien Liitto kutsui meidät pitämään kahden päivän seminaarin lasten ja nuorten evankelioinnista. Seminaari järjestettiin heidän raamattukoulussaan Baltic School of Ministry:ssä. Opettajina toimivat Suomen Helluntaiseurakuntien koulupalvelun johtaja Leevi Ahopelto, koulupastori Jukka Mäkinen ja pastori Kari Korhonen.


VEryn järjestämät kouluvierailut Latvian kouluihin aloitettiin marraskuussa 2012. Tämän jälkeen Jukka Mäkisen lastentyötiimi ja Kari Korhonen ovat pitäneet yhteensä noin sata tilaisuutta yli kuudessakymmenessä koulussa Latviassa. Lasten ja nuorten määrä joka on tavoitettu on jo lähes 7000. Tämä on herättänyt myös Latvian hengellisten johtajien mielenkiinnon. Koulutyönäyn vieminen seurakunnille ja esimerkin antaminen nuorille Jumalan valtakunnan työstä oli seminaarin tavoitteena.


Leevi Ahopellon kertoi työ perusteista Jumalan sanasta ja työn käytännön järjestämisestä sekä avasi oppilaiden silmät näkemään työn kansainvälisen kasvun. Minä kerroin esimerkkejä Jumalan antamista mahdollisuuksista mennä kouluihin eri maissa ja varsinkin Latviassa. Jukka Mäkinen opetti käytännön esimerkein lasten tavoittamisesta kouluissa ja Kari Korhonen opetti huumevalistuksen tärkeydestä ja nuorten tavoittamisesta. Oppilaat haastettiin myös itse luomaan mahdollisia evankeliointiohjelmia kouluvierailuja varten.


Oppituntien lisäksi seminaarin ohjelmassa oli kaksi muuta kokousta joten pidimme kaikkiaan kuusitoista tilaisuutta kahden päivän aikana. Oppilaat olivat kiitollisia opetuksesta ja esimerkeistä kuinka evankeliumia voidaan käytännössä viedä eteenpäin. ”Oli uutta ja erikoista kuulla että Latviassa voi tehdä näin. Latvia tarvitsee tätä”, ” tämä opetus auttaa meitä siinä kuinka mennä ulos ja julistaa evankeliumia”, olivat pari kommenttia oppilailta.

 

Uskomme että Jumalan sanan ja näyn vieminen näiden nuorten sydämiin oli kylvö hyvään maaperään joka tulee tuottamaan tulevina päivinä runsaan siunauksen mukanaan. 

Juha Kotisaari

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva