"Hän on tääll, Hän on tääll …" 07.10.2015

3.-6.9.2015
 

Syksyn ensimmäinen matka Latvian vankiloihin tehtiin nyt kolmeen mieheen.


Peräkärryssä ja autossa oli näkkileipää, puurohiutaletta, makaronia, kuivahernettä ja vehnää n 800kg. Sen lisäksi veimme mukanamme kuusi vauvantarvikepakkauksta joita olimme jälleen saaneet seurakuntamme sisarten Pirita Jääskeläisen ja Ritva Palo-ojan kautta. Torstai-iltana, laivamatkan ja 700 kilometrin ajomatkan jälkeen saavuimme Daugavpilsiin, jossa vielä purimme kuorman Pelastusarmeijan tiloihin ennen majoittumistamme. 


Perjantaiksi oli alunperin suunniteltu vierailu Liettuan Vilnan vankilaan mutta se oli jouduttu peruuttamaan vankilassa syntyneen kapinan vuoksi. Mutta Herralla oli meille varattuna jotain muuta. Pelastusarmeija järjesti ennen perjantain ruuanjakotilaisuutta kokouksen johon saapui nelisenkymmentä ”kadun miestä ja naista” tai muuten apua tarvitsevaa ihmistä. Pieni kokoussali tuli pian täyteen ja salin ilma oli ”raskas” monenlaisen kulkijan tähden. Kuitenkin kun Vihtori aloitti tilaisuuden laululla ”Hän on tääll, Hän on tääll, Hän sua tahtoo kohdata ...” niin tiesin että olemme tilaisuudessa jossa Herra itse tahtoo olla läsnä! Saimme aikaa vain 40 minuuttia ja Vihtori lauloi, laulatti ja todisti Herrasta. Minä päätin lyhyesti tilaisuuden ja loppurukouksen aikana yli puolet kuulijakunnasta halusi yhtyä rukoukseen ja pyytää Jeesusta elämänsä herraksi! Erään naisen mies tuli ensimmäistä kertaa hengelliseen kokoukseen ja sanoi tilaisuuden johtajalle ettei ollut koskaan kuullut tällaista sanomaa. Hän oli hyvin kosketetttu Vihtorin uskoontulokertomuksesta.


Tilaisuuden jälkeen saimme luovuttaa kahdelle naiselle vauvantarvikepakkaukset. Toinen heistä joka odotti kaksosia oli vasta ”kahden viikon vanha” Jumalan lapsi. Pelastusarmeija tarjoaa ruokaa n 200:lle miehelle ja naiselle useita kertoja viikossa ja he ovat Jumalan avulla voineet tehdä sitä jo usean vuoden ajan.


Lauantaina pidimme kaksi vankilakokousta. Ensimmäinen oli Grievan vankilassa jonne myös Pelastusarmeijan työntekijät tulivat mukaan. Yhdessä saimme jälleen julistaa Hänestä joka voi ja tahtoo pelastaa ihmisen ja antaa uuden toivon elämälle. Tilaisuudessa oli komisenkymmentä miestä ja heistä monet tulivat myös rukouspalveluun kokouksen lopussa. Valkoinen Joutsen vankilassa olime jälleen elinkautisvankien kanssa. Tilaisuus oli hyvin vapaa ja vangit saivat myös kysellä meiltä asioita. He olivat hyvin kiitollisia siitä että olemme käyneet useita kertoja heidän luonaan. He sanoivat kokevansa ettei heitä ole unohdettu ja lähettivät terveisiä niille meistä jotka eivät nyt olleet mukana. Puhuin Jumalan läsnäolosta elämässämme Psalmi 139:n pohjalta ja kun lopuksi rukoilimme tunsimme kuinka sydämestään miehet yhtyivät rukoukseen. Kiittäen Herraa lähdimme jälleen reilu 500km:n paluumatkalle kohti Tallinnaa jonne saavuimme iltamyöhällä. 


Matkalla Juha, Vihtori ja Pavel

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva