Tallinna Lasnamäki 26.05.2014

Tallinna Lasnamäki 2.-3.5.2014
 
Tallinna Lasnamäki

Toukokuun kokoukseen Tallinnan Lasnamäellä tuli 140 ihmistä paikalle. Andrus Lukas ei yllättäen itse päässytkään tulemaan tilaisuuteen mukaan ja saimme vasta viime hetkellä Gennadi Bergetin avuksemme. Tilaisuus on aina haasteellinen sillä kuulijakuntan koostuu usein suurelta osin ensikertalaisista tai uskosta osattomista ihmisistä. Lisäksi tilaisuuden jälkeinen ruokapussien jako ilman suurta ”hässäkkää” tuo oman jännitteensä. Koska tulkkikin on sidottu koko loppukokouksen ajan rukouspalveluun niin kommunikointi ruokakasseja hakevien ihmisten kanssa ilman viron- tai venäjänkielen taitoa on oma lukunsa. Nyt meitä oli Suomesta minä, Vihtori ja Eija vastaamassa tilaisuudesta.


Tilaisuus sujui kuitenkin erittäin hyvin ja siinä oli rauhallinen ja vakava ilmapiiri. Sanoma lauluineen ja todistuksineen oli hiljentävä ja koimme kuinka tarkkaavasti kaikki kuuntelivat. Evankeliumi Jeesuksesta ainoana pelastajana oli ytimenä ja kokouksen lopussa toistakymmentä henkeä halusi rukoilla ja tunnusta Jeesuksen herraksensa ja lähteä seuraamaan häntä. Useiden sairaiden tai muissa tarpeissa olevien kanssa myös rukoilimme ja saimme siunata heitä. Herra yksin tietää mitä ihmisten elämässä tapahtuu näissä tilaisuuksissa mutta saamme olla tekemässä sen minkä hän on meille uskonut - ”Jumalan armon evankeliumin todistamisen” - kaikille niille jotka tilaisuuksiin tulevat.


Kiitollisena esirukouksista ja tuestasi! Juha, Eija ja Vihtori

 


Somistekuva