Matka Polnovatiin, Uralin itäpuolella sijaitsevaan hantien asuttamaan kylään, tehtiin samalla ryhmällä kuin aiemmatkin Siperian matkat. Tiina Kärkkäisen johdolla lähdimme torstaina Lahdesta junalla kohti Pietaria josta seuraavana aamuna lensimme Jekaterinburgiin ja sieltä junalla matkaa jatkaen vuorokauden ajan pohjoiseen kohti Njaganin kaupunkia, jonne saavuimme lauantai-iltana.

Njaganissa meidät vastaanotti paikallinen helluntaipastori joka toimi myös koko Hanti Mansiskin alueen helluntaipiispana. Hän pyysi meitä pitämään sunnuntain päiväkokouksen seurakunnassa ja toivoi saarnaa lähetystyöstä. Samalla sovimme että Merja, Eija ja Tiina pitävät illalla lisäksi naisille oman tilaisuuden ja minä ja Pavel käymme pitämässä tilaisuuden seurakunnan kuntoutuskeskuksessa oleville miehille.

Sunnuntain kokouksessa oli parisataa kuulijaa ja saimme julistaa Jumalan tahdosta tavoittaa ihmisistä ”vähäisimmät, viimeisimmät, ja vähäarvoisimmat - ´eskhatos ´ ihmiset”. Saimme myös rukoilla monien puolesta jotka halusivat ottaa tässä asiassa askeleita eteenpäin. Naistenkokoukseen illalla tuli kolmisenkymmentä naista ja myös siellä rukouspalvelu kesti pitkään. Kuntoutuskeskuksen tilaisuudessa eräs mies halusi myös antaa elämänsä Herralle ja lähes kaikkien puolesta myös rukoilimme.

Seuraavana aamuna lähtiessämme eteenpäin pastori sanoi että he haluavat tukea matkaamme koska menemme tekemään työtä joka heidän itsensä pitäisi tehdä. He lahjoittivat 30 000 ruplaa (- n 600€) ja auton kuljettajineen käyttöömme matkamme ajaksi!

Matkalla kohti Belojarskia pysähdyimme vielä parissa kylässä  jakamaan Uusia Testamentteja ja illansuussa saavuimme perille. Belojarskissa majoituimme Helluntaiseurakunnan järjestämiin tiloihin ja seuraavana päivänä lähdimme lähellä sijaitsevaan Kazymin kylään jossa oli lähes sadan oppilaan koulu. Tiinan kanssa menimme tapaamaan rehtoria joka oli valmis heti antamaan meille mahdollisuuden pitää kaksi tilaisuutta koulun oppilaille. Neljänkymmenen minuutin päästä alkoi ensimmäinen tilaisuus koulun juhlasalissa johon tuli n 65 lasta opettajineen. Nämä lapset ovat hanteja ja asuvat koulussa koko talviajan koska heidän vanhempansa asuvat muualla työnsä vuoksi. Lastentilaisuus sisälsi laulua, draamaa ja kertomuksia Jumalan rakkaudesta ja teoista. Tilaisuuden jälkeen kaikki saivat vielä villasukat muistuttamaan Jumalan rakkaudesta heitä kohtaan. Toiseen tilaisuuteen saapui viitisentoista vanhempaa lasta koska osa oppilaista oli jo lähtenyt pois. 

Seuraavana päivänä saavuimme Polnovatiin jossa Tiina on asunut jo pari vuotta. Tässä hantikylässä asuu 1400 henkeä ja uskovia heistä on yksi - silloin kun Tiina on paikalla! Meidän tavoitteenamme oli saada pitää paikallisella kulttuuritalolla evankelioiva tilaisuus. Tällaista tilaisuutta ei tietämän mukaan ollut vielä koskaan siellä järjestetty. Niinpä lähdimme samantien tapaamaan kultturitalon johtajaa lupaa kysyäksemme. Hetken kuunneltuaan meitä suomalaisia hän esitti kutsun tulla lauantaina hantien - juhlaan joka järjestettiin ”kuun” kunniaksi. Hän lupasi varata meille myös tilaisuuden tervehdyspuheenvuorolle ja laululle juhlassa. Samalla hän antoi  luvan pitää kaksi omaa kokousta kulttuuritalolla viikonloppuna.

Meille jäi päivä aikaa mainostaa kokouksiamme ja niin teimme mainokset ja kävimme kiinnittämässä niitä ympäri kylää. Tiinan luona käyneet lapset  ja nuoret joille hän on pitänyt kerhoa tai opettanut kitaransoittoa kävivät myös jatkuvasti tapaamassa Tiinaa hänen asunnollaan. Perjantain tilaisuuteen tulikin pääasiassa lapsia ja nuoria joita oli lähes neljäkymmentä. Lähes parin tunnin ohjelmaan mahtui jälleen lauluja, draamaa, puheenvuoroja ja Njaganista mukanamme tulleen ”autokuskin” Robertin hieno yhden hengen pantomiimiesitys. Jaoimme myös runsaasti hengellistä materiaalia sekä kirjallisuutena että äänitteinä. 

Lauantaina saavuimme ”kuujuhlaan” jollaisten järjestämiset on aloitettu komisen vuotta sitten tarkoituksena elvyttää vanhaa hantikulttuuria. Tällä kertaa ei varsinaista veriuhria annettu mutta taikinasta tehty poronpää katkaistiiin ja rukoiltiin kuuta erilaisine rituaaleineen. Tämä kaikki tapahtui kulttuuritalon ulkopuolella. Varsinaisessa juhlassa joka muodostui laulu- ja tanssiesityksistä, runonlausunnasta ja muusta vastaavasta me saimme tuoda myös tervehdyksemme. Tervehdin yleisöä kiittäen heitä ystävällisyydestä ja kutsusta juhlaan ja muistutin heitä siitä että olemme sukulaiskansoja keskenämme. Kerroin myös siitä kuinka myös Suomessa ihmiset kokontuvat rukoilemaan ja siitä kuinka me rukoilemme Jumalaa joka on luonut maan ja taivaan, auringon tähdet ja kuun ja kaikkein suurimpana asiana ihmisen jota hän valtavasti rakastaa. Lyhyesti puhuin myös Jeesuksesta ja toivotin hänen siunaustaan heidän elämäänsä. Juhlan jälkeen oli ohjelmassa vielä ruokailua ja viimeiseksi erilaisia leikkejä pihalla. Kuulimme että hantit olivat puhuneet keskenään siitä kuinka heidän ”palvontamenonsa” ennen juhlaa olivat jostain syystä menneet pieleen!

Sunnuntaina pari tuntia ennen kokoustamme saimme tietää että saamme vain 50 minuuttia aikaa tilaisuudellemme. Niinpä lyhensimme ohjelmaa ja saimme kaiken mahtumaan tähän aikaan. Lyhyen saarnan jälkeen kysyessäni moniko haluaa tulla uskoon ja pyytää Jeesuksen elämäänsä niin toistakymmentä kättä nuosi ylös miltei heti. Näistä osa oli nuoria ja osa lapsia. Rukoilimme yhdessä kaikkien kanssa ja jaoimme jälleen kirjallisuutta ym. Jouduimme lähtemään pois lyhyen tilaisuuden jälkeen mutta Jumala sydänten tuntija ei lähde pois koskaan sen ihmisen luota joka häntä lähestyy! Osa lapsista lähti vielä Tiinan luokse hänen asunnolleen.

Seuraavana päivänä lähdime paluumatkalle ja saavuime Suomeen tiistaina. Samana päivänä saimme vielä viestin Tiinalta joka jäi Polnovatiin että yksi hänen kitaransoitto-oppilaansa oli halunnut tulla uskoon samana päivänä!

Näimme matkan aikana Jumalan avaavan ovia suvereenilla tavalla jopa enemmän kuin odotimmekaan. Näitä mahdollisuuksia olimme rukoilleet ja näimme niiden myös toteutuvan ihmeellisellä tavalla. Ne eivät olleet itsestäänselvyyksiä sillä tilaisuudet evankeliumin sanoman viemiseen olivat ensimmäisiä laadultaan näissä hantikylissä. On tärkeä rukoilla että nuo ovet pysyvät jatkossakin auki. Rukoilimme myös että ihmisiä tulisi matkamme aikana uskoon ja saimme nähdä monien rukoilevan Herraa tässä asiassa. Esirukouksen tarve näiden vähemmistökansojen puolesta on edelleen suuri. Sen rinnalla kulkee jatkuvasti evankeliumin julistamisen välttämättömyys! - ”Kuinka he voivat uskoa häneen, josta eivät ole kuulleet?” kysyy apostoli Paavali. Yhä vielä on työn aika ja yhä vielä Jumala kutsuu ihmisiä mukaan hänen työhönsä.

Juha, - Merja, Eija, Pavel