Viranomaisten pyynnöstä "erityisvangeille" 01.04.2015

Latvia, Riika, Jekabpils, Jelgava 27.-30.3.2015
 
Viranomaisten pyynnöstä

Neljässä Latvian vankilassa saimme pitää kaikkiaan viisi tilaisuutta viikonlopun aikana. Matkalla olivat Juha, Vihtori, Eija, Merja ja Pavel.


Perjantaina ajoimme Jekabpilsiin, jossa olemme vierailleet vain kerran aiemmin lähes kolme vuotta sitten. Lauantaiaamun tilaisuuteen tuli kymmenkunta vankia ja tilaisuudessa oli vapaa hyvä ilmapiiri. Vangit halusivat kuulla Eijan laulavat myös suomenkielellä ja sekin kosketti heidän sydäntään. Eräs vanki sanoi ajaneensa kolarin josta oli saanut viidentoista vuoden tuomion josta oli vielä kahdeksan vuotta jäljellä. Monet vangit olivat jo uskossa mutta kokouksen lopussa neljä vankia halusi tehdä uskonratkaisun ja lähteä seuraamaan Jeesusta.


Tämän jälkeen ajoimme 140 km Riikaan jossa pidimme tilaisuuden Riikan keskusvankilassa. Vankilaviranomaiset olivat toivoneet että pidämme tilaisuuden ”erityisvangeille”, eli vangeille jotka eivät voi olla yhdessä muiden vankien kanssa, joko oman turvallisuutensa tms. syyn tähden. Paikallinen vankilapastori sanoi ettei tilaisuuteen välttämättä tule juuri ketään paikalle jos se pidetään osaston ”kappelissa” ja hän ehdotti ulkona pidettävää tilaisuutta, sillä silloin vangit voisivat kuunnella sitä ikkunoistaan. Sateen ja kylmyyden tähden päätimme kuitenkin mennä ”kappeliin”. Sinne tulikin kymmenen miestä paikalle ja saimme pitää heille kokouksen. Nämä miehet olivat varauksellisempia kuin normaalivangit ja heistä välittyi määrätty itsetietoisuus siitä etteivät he ole kuten ”muut”. Joku alkoi myös valittamaan kesken kokouksen tuomionsa pituutta (joka oli seitsemän vuotta huumeiden ostosta) ja lähti pois. Kuitenkin evankeliumin saarna ja todistukset Jeesuksen voimasta, laulut ym vaikuttivat kuulijoissa. Lopuksi yksi nuorempi mies halusi  tehdä uskoontuloratkaisun ja nosti kätensä siitä merkiksi. Poislähtiessämme vankilapastori sanoi ettei koskaan aiemmin tilaisuuteen ole tullut kuin maksimissaan viisi ihmistä paikalle! 


Sunnuntain kaksi ensimmäistä kokousta pidettiin Jelgavassa jossa ensimmäinen puolituntinen oli varattu vain elinkautisvangeille. Heitä tuli kymmenkunta paikalle ja pidimme heille kokouksen lyhemmän kaavan mukaan. Seuraavaan kokoukseen tuli kolmekymmentä miestä ja heistä kymmenen oli ensikertaa kokouksessamme. Näidenkin miesten saamat tuomiot ovat pitkiä. Seitsemän tai kahdeksan vuotta varkaudesta on tyypillistä. Kokouksen lopussa yksi mies halusi tulla uskoon ja monet halusivat myös esirukousta puolestaan.


Illalla pidimme vielä kokouksen Riikan naistenvankilassa jossa kokoukseen tulee usein paljon väkeä. Niin nytkin, 40-50 vankia ja vartijaa oli paikalla. Eräs vanki toivotti meidät tervetulleiksi ja muisti hyvin edelliset käyntimme. He kehuivat myös Eijan kaunista ääntä ja lauluja. Toinen vanki kertoi lukeneensa ”Pavelin” kirjan ja toivoneensa joskus saavan nähdä hänet. Kokouksen sanoma oli Jeesuksen rakkaudesta ja säälistä ja sen esimerkkinä nainen jonka selkä oli ollut koukistunut kahdeksantoista vuotta saatanan vaikutuksesta (Luuk. 13:10-16). Ilmapiiri oli herkkä ja murtava ja tilaisuuden lopussa yli puolet naisista nousi seisomaan ja halusi rukoilla Jeesusta ja pyytää häntä tulemaan heidän Herrakseen ja parantajakseen. Rukoilimme monien puolesta ja siunasimme heitä.


Juha

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva

Somistekuva